KAUDEN PÄÄTÖS KILPISJÄRVEN TUNTUREILLA Pitkästä aikaa tunturiin Kolmen vuoden tauon jälkeen päästiin vihdoin palaamaan paikkaan, jota voin kutsua sieluni maisemaksi. Kilpisjärven tunturit kutsuivat ensimmäisen kerran 11 vuotta sitten. Tällä kertaa lähdettiin kahdeksannen kerran nauttimaan jylhistä maisemista ja rauhasta. Reissukaverina oli Erkki, niin kuin aina ennenkin. matkalla seurueeseen liittyi myös pieni pehmo-Pikachu, joka seikkaili mukanamme koko matkan. Jokaisella on omat tavoitteensa kun sieppausköysi irtoaa ja valjakko lähtee liikkeelle Kilpisjärven kylältä. Monet haluavat ajaa mahdollisimman paljon kilometrejä. Minulle ajetut kilometrit eivät ole olleet se juttu, vaikka se onkin kivaa. Tykkään pilkkiä, katsella ympärilleni ym. Koirien hoito ja muut rutiinit vievät oman aikansa, etenkin jos vaihdetaan paikkaa. Välillä on vain kiva olla tekemättä mitään erikoista. Tavoite lähestyy Lähdimme kotoa 18.4. ja ajoimme Rovaniemelle, missä oltiin yötä asuntovau
Tekstit
Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2021.