Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

KAUSI 2020 - 2021

Kuva
 Kausi 2020 – 2021 Mitähän siitä sanoisi? Joulukuussa lähtiessäni kohti pohjoista sanoin, että kaudesta tulee erilainen. Sitä se todellakin oli. Juoksutarhailua Koirat asettuivat tarhoihin nopeasti. Olihan paikka kaikille tuttu jo ennestään. Uutta oli pieni juoksutarha-alue, joka käytiin rakentamassa kaverin kanssa lokakuussa. Se oli todella näpppäri lisä toimintaympäristöön. Myös Njalla kotiutui nopeasti uuteen ympäristöön. Sille rakennettiin myös oma tarha koiratarhojen yhteyteen. Njalla heräilee kopistaan Tärkeää oppia Jo heti alkuun kävi selväksi, että asiakasmäärät tulevat olemaan todella pienet. Varsinainen joulusesonki oli noin 96% huonompi edellisvuoteen verrattuna. Sain kuitenkin ajaa kaikki jengalle tulleet vähäiset asiakkaat. Aiemmin hoidin vain ajamisen ja koirat, oppaan hoitaessa ryhmän liikuttelun ja infon kodassa. Nyt oli järkevää hoitaa koko tunnin ohjelma itse ja vapauttaa näin talon opas omiin töihinsä. Apollon ja Helios rapsuteltavana Eros Iisakin viere

Neuloosi

Kuva
 NEULOOSIN PAULOISSA Kuten niin moni muu, niin minäkin innostuin islantilaistyyppisten villapaitojen neulomisesta. Kovin montaa en ole tehnyt, mutta pidin jo ensimmäistä saavutuksena, sillä en ollut aiemmin neulonut lapasia isompia töitä. Tätä kirjoittaessani minulla ei ole yhtään villapaitaa tekeillä. Oma villapaita-tarve on tyydytetty vuosiksi eteenpäin. Näin ainakin uskottelen itselleni. Muutama malli kyllä houkuttelee ja samalla kotimaiset langat kiinnostaa…. Mistä kaikki lähti? Ensimmäinen villapaita oli todellinen koeversio. Halusin kokeilla onko minusta paidan neulojaksi. Varaston perukoilta löytyi vuosia sitten sienillä värjäämiäni lankoja. Lanka on suomalaista villaa. Värejä on saatu veri- ja verihelttaseitikeistä, limanuljaskoista sekä ylikypsistä herkkutateista. En raaskinut ostaa uusia lankoja, kun en oikein uskonut saavani mitään valmiiksi. Odottelin huskyn pentuja syntyviksi ja neulominen oli mukava tapa kuluttaa aikaa. Samalla se antoi muuta ajateltavaa. Mallin löysi