Toimintaperiaatteistani

 OMIA TOIMINTAPERIAATTEITANI

Eläinsuojeluaktivistit ovat kritisoineet koiravaljakkobisnestä viime aikoina. Tässä postauksessani haluan kertoa, miten itse toimin ja mitkä ovat omat arvoni pienenä yrittäjänä koiravaljakkoyrittäjien joukossa.

Olen toiminut osa-aikaisena yrittäjänä lähes 20 vuotta. Koirat ovat olleet aiemmin lähinnä harrastus. Koiramäärän lisääntyessä myös kulut kasvoivat. Pyrin kattamaan kuluja käymällä sesonkiapuna pohjoisessa tutuilla yrittäjillä. Tästä kerroin jo aiemmin historiikissä. Reilu vuosi sitten jäin palkkatyöstäni pois pelkästään yrittäjäksi. Lisäsin koiramäärää tulevaisuuden turvatakseni. Tiimissä on nyt 7 vuosikasta, jotka opettelevat turistihommia vanhempien opastuksella.

Bianca toipilaana sisällä

Koiravaljakkoyrittäjänä asetun jonnekin ison safarikennelin ja harrastajan välimaastoon. Koiramäärä on pieni ja toimin niiden kanssa pääsääntöisesti yksin. Koirat ovat työkavereita sekä myös lemmikkejä. Ne saavat huomiota ja rapsutuksia päivittäin ja toisaalta niiltä vaaditaan tarvittaessa tiukkoja työpäiviä reen edessä, unohtamatta ”söpöstelyä” turistien ottaessa selfieitä niiden kanssa. Koirat asuvat tarhoissa eivätkä ne nuku emännän kanssa sängyssä. Niiden terveydestä huolehditaan menemättä siihen pisteeseen, jossa ihmisen tunteet voittavat eläimen hyvinvoinnin.

Suurin osa koiristani on siis omia kasvattejani. Olen istunut vieressä, kun ne ovat syntyneet. Olen nähnyt kuinka ne alkavat kävellä ja tutustua muuhun laumaan. Ja, mikä parasta, olen valjastanut ne ensimmäistä kertaa ja nähnyt, miten ne tajuavat, mistä on kysymys. Ensimmäisenä kautena ne tutustuvat työhön aikuisten kanssa. Sen jälkeen ne tehdään töitä yhtenä tiiminä. Kesät vietetään kotona Kuhmoisissa, missä on iso juoksutarha. Siellä on hyvä jaloitella ja touhuta kesäjuttuja. Syksyisin aloitetaan treeni tulevaa kautta varten. Sesongin alkaessa pitää perustreenin olla tuottanut tulosta niin, että voidaan ottaa turistit vastaan.

Yhteinen taival alkaa olla lopussa. Eero <3

Entä sitten kun koira ikääntyy? Olen antanut muutaman koiran uusiin koteihin nuorina, kun olen huomannut, että ne olisivat onnellisimpia muualla. Joskus koirasta ei ole siihen työhön, mitä me tehdään tai sopeutuminen laumaan ei onnistu. Silloin on parempi jatkaa elämää paremmassa paikassa. Jos koira on tehnyt työnsä laumassani, mutta ikä tekee tehtävänsä ja työstä tulee liian raskasta, on aika jäädä eläkkeelle. Nämä vanhat koirat saavat elää laumassa niin kauan, kun elämä on hyvää. Joskus koittaa päivä, kun on aika lähteä sateenkaariuralle. Silloin siihen ei enää vaikuta emännän luopumisen vaikeus, vaan on ajateltava koiran parasta. Näin pienessä laumassa koiratkin reagoivat usein laumanjäsenen lähtöön eikä se todellakaan ole helppoa minullekaan. Jos luopuminen ei tuntuisi pahalta, kannattaisi luopua koko hommasta. Silloin sydän ei olisi enää mukana toiminnassa.

Mielestäni koirani elävät hyvää koiran elämää. Niiden mahdollisuudesta lajin- ja rodunomaiseen käytökseen pyrin pitämään huolen. Husky on laumakoira ja sen ne kertovat ulvomalla porukalla muutaman kerran päivässä. Ne rakastavat työtään, mikä taas näkyy siitä, kuinka innolla ne haluavat valjaisiin. Ja tietenkin, ne saavat riittävästi laadukasta ruokaa ja sopivasti rakkautta.

Mitä kauemmin rekikoirien kanssa touhuaa, sitä vähemmän niistä ymmärtää tietävänsä. Aina oppii uutta. Koirat ovat yksilöitä ja joskus ne yllättävät. Tästä lisää jatkossa….