Treeniä Jammun kanssa

 

Kohta lähdetään

Nyt kun asiakkaita ei juurikaan ole, on alkanut olla vähän tylsää ajella itsekseen. Koirat keskittyy työhön, eikä niiden kanssa tule juurikaan jutusteltua satunnaisten vasen- ja oikea-käskyjen lisäksi. Onneksi tilanteeseen on tullut muutos. Heitin tänään jo toisen lenkin jarrumaton eli tuttavallisemmin Jammun kanssa. Jammu touhuaa varsinaisesti pääkennelin puolella, mutta on luvannut tulla seuraksi myös minulle aina kun ehtii.

Rauhallista ja kaunista

Tänään siis lähdettiin yhdessä treenilenkille leppoisaan talvisäähän. Keli oli tosiaan lämpimämpi kuin pitkään aikaan. Silti maisema oli silmiähivelevän kaunis. Siinä ajellessa tuumasin kuinka kaunista voikaan suomalainen metsä ja jänkä olla. Jammu tuntui olevan kovin samaa mieltä. Kerroin sille menneistä tunturireissuista ja unelmoin tulevista. Jammu on perusluonteeltaan kovin hiljainen, mutta loistava kuuntelija. Se ei keskeytä, vaikka jaarittelisin pitkään jostain pienestä, mutta minulle tärkeästä tapahtumasta.

Hetken ajelimme hiljaisuuden vallitessa, molemmat omiin ajatuksiin vaipuneina. Vain luonnon äänet ympärillämme. Vaikka lentoliikenne matkustajakoneiden osalta onkin minimaalista, pitää armeija huolen siitä, että taivaalla jylisee ja päästöt pysyvät mahdollisimman korkealla. Silloin kun hävittäjien äänet katosivat korkeuteen, korviin kantautuivat kotikulmiltakin tutut ralliautojen kaasutukset. MM-ralliin on enää vajaa kaksi viikkoa aikaa ja harjoitukset tuntuvat olevan jo käynnissä.

Jäniksen ja ketun jäljet kohtaavat

Ajoimme lammen reunaa ja katse kääntyi taivaalta alas. Metsän reunassa saattoi nähdä yöllisten tapahtumien merkkejä. Jänisten ja kettujen kuvioiden lisäksi oli kärppäkin jättänyt loikkajälkensä hankeen. Olin hyvin tohkeissani näkemistäni kanalintujen jäljistä, joiden koosta uskalsin päätellä niiden kuuluvan metsän kuninkaalle, metsolle. Höpisin siinä innoissani metsäeläinten jäljistä saapuessamme lyhyen metsäkannaksen jälkeen järvelle, jossa havahduin siihen, että Jammu oli vielä entistäkin hiljaisempi.

Vaistosin Jammun olemuksesta syvää alakuloa. Vihdoin ymmärsin, mitä oli kysymys. Järven poikki kulki useat suorat moottorikelkan jäljet, joista näki, että vauhtia oli ollut reippaasti. Niin tosiaan. Jammuhan on eläköitynyt joku aika sitten moottorikelkan telamaton hommista. Se varmaan vieläkin mielessään fiilisteli tunnetta, kun sai painaa ihan täysillä järvenselkää pitkin. Aika teki kuitenkin tehtävänsä ja oli aika antaa tilaa uudelle, tuoreelle telamatolle ja jäädä nauttimaan ansaituista eläkepäivistä. Tyystin laakereilleen se ei kuitenkaan ole jäänyt lepäilemään, kuten olette jo varmaan huomanneetkin.

Eipä aikaakaan, kun sen mieliala kohosi taas, kun kehaisin, kuinka näppärät uudet hanskat ostin alennusmyynnistä. Näytin, kuinka helppo ne on napsauttaa kiinni vaikka ankuriin, sillä niissä on magneetit. Jammun mielestä ne kelpaisivat vuoden turhake-listalle mönkijän ja lehtipuhaltimen jatkoksi. Vähän aikaa naurettiin vedet silmissä ja koiratkin alkoi jo vilkuilla taakse kummastellen.

Matka jatkui ja pian jo ihasteltiin ihmisten hyväntahtoisuutta luontoa kohtaan. Mikäs on vesilintujen pesiessä täällä kesällä, kun pesäpaikkoja löytyy. Muuten Jammu ei oikein kesästä perusta. Sen mielestä kesä on turha ajanjakso kahden talven välillä ja kovin on kuumakin silloin. Jostain syystä se tuntuu kantavan kaunaa mönkijää kohtaan. En tiedä, mitä on tapahtunut. Ehkä se joku päivä kertoo.

Painoa kertyy, ei sille mitään voi.

Kun lähdettiin nousemaan lammelta kohti kenneliä, Jammua vähän nolotti eläköitymisen jälkeinen painon nousu. Lohduttelin, että niin käy meille kaikille, kun ikää tulee. Hyvin koirat kuitenkin jaksoi kiskoa meidät takaisin tarhoille. Tämä pitää vielä ottaa uusiksi monta kertaa ennen kotiinlähtöä. Siitä oltiin todella samaa mieltä.

Koivukuja